Suno laittaa tekoälymusiikin hanat pienemmälle

Tekoälyllä voi nykyään tehdä muutamassa minuutissa kappaleen, johon olisi ennen tarvittu säveltäjä, sanoittaja, laulaja, soittajia ja studio. Kokonaisista sinfonioista puhumattakaan.

Tekoälylle voi kuvailla haluamansa kappaleen tyylin, kirjoittaa sille sanat ja hetken kuluttua kuunnella valmista kappaletta.

Nyt yksi näistä tekoälymusiikkipalveluista, Suno, on kuitenkin tekemässä muutoksen, joka on saanut osan käyttäjistä varsin vihaisiksi.

Suno rajoittaa sillä luotujen kappaleiden lataamisen määrää

Syyskuun 3. päivästä 2026 lähtien Suno rajoittaa palvelusta ladattavien kappaleiden määrää. Maksullisista tilauksista Pro-taso (9 €/kk) sallii 20 eri kappaleen lataamisen kuukaudessa, kun seuraava Premier-taso (26 €/kk) sallii 60 kappaleen lataamisen.

Maksullisilla tasoilla voi kuitenkin edelleen generoida huomattavasti enemmän musiikkia kuin uuden latausrajan verran: Pro-tasolla jopa noin 500 ja Premier-tasolla noin 2 000 kappaletta kuukaudessa.

Suno perustelee ratkaisua erityisesti massatuotannon hillitsemisellä. Yhtiön mukaan latausrajat vaikeuttavat sitä, että palvelusta viedään valtavia määriä musiikkia ulos automatisoitua tai muuten massamaista käyttöä varten.

Ja kyllähän sitä musiikkia syntyy.

Deezer kertoi heinäkuussa 2026 vastaanottavansa noin 90 000 täysin tekoälyllä generoitua kappaletta päivässä. Huippuvaiheessa niiden osuus nousi yli puoleen kaikista uusista palveluun toimitetuista kappaleista.

Samalla koko AI-musiikin ympärille rakennetaan nopeasti uusia pelisääntöjä. Suno on lähentynyt perinteistä musiikkiteollisuutta, ja Warner Music Groupin kanssa tehty sopimus päätti yhtiöiden aiemman oikeuskiistan sekä toi mukaan ajatuksen uuden sukupolven lisensoiduista AI-musiikkimalleista.

AI-musiikin villi länsi alkaa siis saada rajoja ympärilleen.

Kuuma peruna: tekijänoikeudet

Sunon ja tekoälyn ympärillä pyörii samalla paljon hankalampi kysymys: millä tiedolla tekoälyjä on koulutettu?

Levy-yhtiöt ja artistit ovat syyttäneet Sunoa tekijänoikeuksilla suojatun musiikin käyttämisestä koulutusaineistona ilman lupaa. Suno on puolestaan puolustanut mallien kouluttamista Yhdysvaltain fair use -periaatteella. Asiaa ei ole lopullisesti ratkaistu oikeudessa.

Yksi paljon huomiota saanut esimerkki liittyy Chuck Berryn Johnny B. Goodeen. Kanteen mukaan Sunolle syötettiin kappaleen alkuperäisiä sanoja sekä sen musiikillista tyyliä kuvaileva ohje. Kanteen mukaan useissa tuotoksissa oli hyvin läheisiä melodisia ja rytmisiä yhtäläisyyksiä alkuperäiseen.

Tekijänoikeuskysymystä ei siis voi vain huitoa pois sillä, että teknologia nyt sattuu olemaan uusi ja hieno.

Mutta onko tekoälymusiikin tulevaisuus silti paljon suurempi kysymys kuin yksittäinen kopiointitapaus?

Muusikkona vierastin aluksi tekoälymusiikkia

Teen itse musiikkia, joten vierastin alkuun aika paljonkin ajatusta musiikin tekemisestä tekoälyllä.

Mutta koska olen myös utelias tietokonenörtti, pakkohan sitä oli kokeilla. Ja kun aloin ymmärtää paremmin, miten nämä tekoälymallit toimivat, ja mitä generatiivisella tekoälyllä pystyy käytännössä tekemään oma suhtautumiseni alkoi kuitenkin muuttua.

Olen rakentanut radiokanavia ja käyttänyt vuosien varrella valtavasti aikaa erilaisiin tuotantoihin sopivan musiikin etsimiseen. Netti on täynnä rojaltivapaata ja muuten vapaasti käytettävää musiikkia, mutta samat kirjastokappaleet tulevat helposti vastaan muidenkin sisällöissä.

Tekoäly tarjoaa tähän yhden uuden vaihtoehdon.

Sillä pystyn tekemään juuri tiettyä projektia varten taustamusiikkia.

Radioon.

Videoon.

Peliin.

Elokuvaan.

Raidat voivat toimia myös luonnoksina, joilla hakee tunnelmaa ja rytmiä. Niiden päälle voi myöhemmin soittaa omia raitoja, nauhoittaa perkussioita tai äänittää ääniefektejä – tai vaikka lopuksi vaihtaa koko kappaleen ”oikeaan”.

Ja tässä kohtaa päästään mielestäni yhteen tekoälykeskustelun usein unohtuvaan asiaan.

Jos olisi pelimerkkejä, valitsisin ihmiset ja yhdessä tekemisen

Jos minulla olisi pelimerkkejä, hommaisin saman tien kunnon studion, jossa syntyisi musiikkia elokuviin ja projekteihini oikeiden ihmisten kanssa tekoälyn sijaan.

Mutta kun niitä pelimerkkejä ei ole, niin minkäs teet? (Toivottavasti joskus myöhemmin vielä on.)

Pienessä itsenäisessä tuotannossa vaihtoehdot eivät siis aina ole oikea muusikko tai tekoäly.

Vaihtoehto voi olla tekoäly tai se, ettei jotain projektia pystytä tekemään ollenkaan.

Jaakon Radio on tästä aika konkreettinen esimerkki. Tekoälymusiikin avulla olen pystynyt rakentamaan radion aikataulua ja pohjaa tavalla, johon minulla ei muuten välttämättä olisi ollut resursseja.

Musiikin voisi tietenkin rakentaa kokonaan niin sanotuista oikeistakin kappaleista, mutta jo pelkästään tarvittavat musiikkiluvat tarkoittaisivat omassa tapauksessani aivan eri kululuokkaa (noin 600 €/kk).

Tekoälymusiikkia pystyy ainakin toistaiseksi käyttämään tavalla, joka on mahdollistanut koko radion pohjan rakentamisen.

Ja tässä tapauksessa se ei ole vienyt työpaikkaa muusikolta, jonka olisin muuten palkannut, tai ostanut artisteilta suoraan musiikkia soittoon.

Sellaista budjettia ei alun perinkään ollut.

Pienet elokuvat, pelit, videot, radiot ja muut itsenäiset projektit syntyvät usein sillä, mitä sattuu olemaan käytettävissä.

Resursseja ei siis välttämättä ole, vaikka ideoita kyllä riittäisi.

Siksi Sunon uusi latausraja tökkii itselleni myös periaatteen vuoksi. Ei siksi, etteikö massaspämmi olisi todellinen ongelma, vaan siksi, että sama työkalu voi olla toiselle keino tehdä tuotantoja, joita ei muuten syntyisi.

Jos työkalun käyttöä rajoitetaan liikaa, luonnollinen vaihtoehto on alkaa katsella muita työkaluja. Niitäkin varmasti nousee kuin sieniä sateella.

Entä kun ”musiikkiprintteri” tarvitsee luvan?

Siihen menee ehkä vielä hetki, mutta vaikea kuvitella, etteivät myös avoimet, omalla koneella ajettavat musiikin tekoälymallit yleistyisi.

Silloin vastakkain voi olla kaksi aika erilaista maailmaa.

Toisessa musiikkia tehdään palveluilla, joiden käyttöä voidaan rajoittaa. Toisessa malli pyörii käyttäjän omalla tietokoneella ilman samanlaista keskitettyä valvontaa.

Ja siinä kohtaa kysymys muuttuu.

Kyse ei ehkä enää ole siitä, saako tekoäly tehdä musiikkia.

Vaan siitä, kuka päättää, millä tekoälyllä musiikkia tehdään ja mitä sillä saa tehdä.

En tiedä, miltä tuo maailma lopulta näyttää. Enkä tiedä, kuinka pitkälle musiikin lisensointia, alkuperän todentamista tai tekoälyllä tehtyjen kappaleiden julkaisemista tulevaisuudessa halutaan tai voidaan ylipäätään säädellä.

Mutta yksi asia näyttää jo nyt aika selvältä.

Musiikin tekemisestä ei ainakaan tule vaikeampaa.

Päinvastoin.

Biiseistä ei ole enää pulaa

Kun kuka tahansa pystyy tekemään teknisesti varsin uskottavaa musiikkia muutamassa minuutissa, kappaleiden määrä kasvaa käytännössä rajattomasti.

Ja silloin muuttuu ehkä sekin, mikä musiikissa koetaan kiinnostavaksi.

Jos verkko täyttyy kasvottomista kanavista, jotka julkaisevat jatkuvasti uutta generoitua musiikkia, pelkkä valmis äänitiedosto ei välttämättä kanna kovin pitkälle.

Taustamusiikkina se voi toimia aivan hyvin. Kaiuttimien kalvot liikkuvat ja musiikki resonoi tilassa riippumatta siitä, syntyikö ääni kitarasta, MIDI-koskettimista vai tekoälymallista.

Jos jokin kuulostaa hyvältä, se kuulostaa hyvältä.

Mutta mitä enemmän sisältöä syntyy, sitä kiinnostavammaksi voi muuttua se, kuka kaiken takana on ja miksi jotain on tehty.

Tarina, persoona, ajatus, käyttötarkoitus ja tapa yhdistellä asioita voivat nousta itse teknistä suoritusta tärkeämmiksi.

Tavallaan siinä on jotain huvittavaa:

Mitä enemmän koneet pystyvät tuottamaan sisältöä, sitä todennäköisimmin kuluttajat alkavat kaivata sisältöjen takaa oikeaa ihmistä.

Ehkä digitaalisesta maailmasta ei siis katoa ihmisyys kokonaan.

Ehkä ihmisyydestä tulee vain arvokkaampaa juuri siksi, että sitä on vaikeampi erottaa kaiken sisällön seasta.

Mitä taiteesta voi lopulta omistaa?

Tästä päästään kuitenkin vielä filosofisempaan kysymykseen.

Mikä taiteessa oikeastaan on meidän?

Ymmärrän taiteilijoiden huolen toimeentulostaan. Ihmisten kuuluu saada työstään korvaus, ja tekijänoikeuksia pitää tietenkin noudattaa!

Mutta ei ihminenkään luo tyhjiössä.

Vai luoko?

Jokainen muusikko on kuunnellut muita muusikoita. Jokainen säveltäjä kantaa mukanaan kaikkea kuulemaansa ja kokemaansa. Kokonaiset musiikkityylit ovat syntyneet siitä, että ihmiset ovat ottaneet vaikutteita toisiltaan ja tehneet niistä jotain omaa.

Itse vanhana Iron Maiden -fanina treenasin junnuna Nicko McBrainin komppeja.

Jos ne kuuluvat myöhemmin omassa soitossani, missä kohtaa vaikutteesta tulee kopio?

Rumpalin nuotteihin ei onneksi ole vielä kajottu, mutta melodioiden kanssa raja on jo paljon hankalampi. Entä jos kaksi ihmistä päätyy toisistaan tietämättä hyvin samankaltaiseen ideaan?

Kai siinä jokin raja on. Vai kumpi kerkeää ensin sen virallisesti rekisteröidä systeemiin, jotta voi väittää sitä omakseen?

Mitä pidemmälle asiaa miettii, sitä vaikeammaksi muuttuu kysymys siitä, missä luovuus alkaa ja mistä vaikutteet loppuvat.

Olen itse ajatellut taiteen tekemistä eräänlaisena ”kanavointina”, vaikka sana tuo helposti mieleen nykyajan henkiset kanavointitrendit.

Ei aina, mutta parhaimmillaan tekemisessä on jotain sellaista, ettei kaikkea oikein koe keksivänsä väkisin. Asioita vain muodostuu kaikesta siitä, mitä on nähnyt, kuullut, kokenut ja tuntenut.

Luonnosta, kulttuurista, toisista ihmisistä ja maailman kaaoksesta.

Jos näin on, mitä taiteesta voi lopulta todella omistaa?

”Minä tein sen.”

”Tämä on minun.”

”My precious.”

En tiedä.

Sen kuitenkin tiedän, ettei teknologia tästä enää mihinkään katoa.

Jos katoaisi, voisin kyllä näyttää sille vihreää valoa. Välillä tuntuu muutenkin, että koko internetin voisi räjäyttää taivaan tuuliin ja ihmiset voisivat mennä vaikka metsään soittamaan rumpuja keskenään – tai makuuhuoneisiin lisääntymään.

Mutta niin kauan kuin nämä työkalut ovat olemassa, käytän niitä silloin, kun niistä on jotain hyötyä.

Ongelmallisia ne ehkä ovat.

Sunon ja muiden AI-yhtiöiden pitää selvittää tekijänoikeuskysymyksensä. Musiikkialan pitää muodostaa omat pelisääntönsä, ja suoratoistopalveluiden pitää miettiä, mitä ne tekevät loputtomalle AI-musiikkimassalle.

Ehkä siitä tulee heidän leipätyönsä: taistelu tekoälyä vastaan.

Voi myös olla, että tekijänoikeudet katoavat tulevaisuudessa kokonaan, koska niiden valvominen käy mahdottomaksi. Jännä nähdä, millaisen taistelun ihmiskunta taas rakentaa itsensä ja luovuuden ympärille dollarin kuvat silmissään.

En itse näe tekoälyä taiteen loppuna.

Ehkä kappaleen tekemisestä tulee ennen pitkää yhtä arkinen tekninen mahdollisuus kuin valokuvan ottamisesta.

Kaikilla on kamera.

Kaikki eivät silti ole kiinnostavia valokuvaajia. Eikä kuvaaminen kiinnosta kaikkia.

Ehkä musiikille käy samalla tavalla.

Kaikki voivat tehdä kappaleita.

Se ei vielä tarkoita, että kaikilla olisi jotain kiinnostavaa sanottavaa niiden avulla.

No joo, mutta kello on 4.12 aamulla kun kirjoitan tätä ja kuljen jo kohti uutta päivää. Tästä tulikin melko pitkä ja rönsyilevä postaus.

Väsyttääkin, mutta hommaa tuntuu olevan enemmän kuin koskaan, koska mieleni on taas luonut minulle tavoitteita riesakseen.

Mutta joka tapauksessa musiikkia, videoita ja kaikkea tulee nyt enemmän kuin koskaan.

Ehkä välillä voisi ottaa kevyemmin. Lopettaa taistelu.

Ja alkaa vaikka itse tutustua uusiin keinoihin luoda – ja alkaa luoda.